maanantai 17. helmikuuta 2014

Varaslähtö parsakauteen ja muuta herkuttelua




Vaikka blinikausi on parhaimmillaan, me otimme sunnuntaina varaslähdön parsakauteen. Valmistin alkuruuaksi vihreää parsaa parmankinkulla ja parmesaanilla.




Kuorin parsojen varret ja katkaisin puisevan kantapalan pois. Keitin parsat juuri ja juuri kypsäksi (n. 5 min) suolalla maustetussa vedessä, jonka jälkeen valutin ne. Kiedoin parin parsan ympärille parmankinkkusiivun, niin että päät jäivät näkyviin.
















Ladoin parsaniput vieri viereen vuokaan ja ripottelin päälle runsaasti parmesaania. Kuorrutin parsat 200 asteisessa uunissa reilun 10 min ajan.














Lisukkeena tarjosin hollandaisekastiketta. Ruokaviiniksi Puuhis oli valinnut tiistaina wine tastingissä maistelemamme valkoviinin Torresin Viña Esmeraldan. Monikäyttöisenä viininä se sopikin mainiosti myös parsojen seuraksi.




Edellisenä päivänä  kaupunkikäynnin päätteeksi päädyimme Puuhiksen kanssa syömään tuttuun paikaan Piccolo Mondoon, jossa kävimme edellisen kerran marraskuussa. Paikka tuntuu olevan hyvinkin suosittu, ruokailijat vaihtuivat tiiviiseen tahtiin ja ravintola oli lähes täynnä. Onneksi saimme pöydän, vaikka varausta emme olleetkaan tehneet etukäteen.
Alkujuomaksi tarjoilija suositteli dubonnet-vermutti-cointreau –miksausta. Melko makea juoma oli oikein hyvänmakuinen.
Tarkoituksenamme ei ollut ottaa alkuruokia, mutta listan etana-annosta emme voineet vastustaa.
Tryffeli-valkosipulivoilla ja parmesanjuustolla gratinoidut etanat olivatkin aivan erinomaisia. Näitä täytyy opetella tekemään itsekin, joten hankintalistalle kirjattiin etanapannut.















Pääruuaksi valitsin canneloneja ja Puuhis otti risoton. Edellisellä käyntikerralla söimme samat annokset, mutta päinvastoin. Ja täytyy myöntää, että annoskateus iski. Puuhiksen Risotto di mare oli aivan yhtä herkullista kuin minun annokseni edellisellä käyntikerrallammekin. Minun cannelonini olivat ihan hyviä, mutta annos oli kuivahko. Tempranillo- ja cabernet sauvignon -rypäleyhdistelmän viini ei aivan ole meidän makuumme, mutta valitsemamme viini Altozano maistui ruuan kera. Kaiken kaikkiaan miellyttävä käynti jälleen kerran.













Makoisaa viikon alkua!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti